Teen työtä työyhteisössä, jota ei ole.

Meitä on täällä monta samassa huoneessa töissä.

Me kuulumme samaan tutkimusryhmään,

jota ei ole.

Ei siis ole yhtä tutkimusryhmää,

vaan on kaksi.

Tai on siis monta.

Monta kilpailevaa tutkimusryhmää.

Ryhmällä on pomo.

Tai pomoja.

Tai siis ei ole.

Kukaan ei ole oikeasti pomo.

Ja joku luulee olevansa pomo,

siis se kun ei ainakaan oikeasti ole.

Ja se pomottaa.

Ja meitä muita kiukuttaa.

Ja täällä on henki.

Tai siis ei ole.

Tai on se, on huono henki.

Täällä on ryhmiä ja klikkejä.

Tai ei ole.

Tai on niitä,

mutta ne on niinkuin ameba,

muuttuu ja vaihtuu koko ajan,

muovautuu koko ajan,

linnoittautuu koko ajan.

Koko ajan on menossa jonkinlainen väijytys,

murjotus

tai muu sotatila.

Ja huomenna taas uusi,

uusi ryhmittyminen,

uusi taistelu.

Se, kun ei ole paikalla,

se haukutaan

ja siitä puhutaan pahaa.

Ja taas kun se on täällä,

sille mielistellään.

Ja taas toisinpäin.

Ja niin edelleen.

Ja meillä on käyttäytymissäännöt:

Ei saa huutaa.

Mitä tahansa muuta ilkeää ja kurjaa

saa muille tehdä ja sanoa,

mutta ei saa huutaa.

Kun huutaa on luuseri ja huono ihminen.

Selän takana saa puhua pahaa,

pomolle saa raportoida salaa,

mutta ei saa huutaa.

Täällä on turvallista,

onhan tämä laboratorio.

On turvallista työskennellä.

Ja ei kuitenkaan ole.

Työsuhteet kun on määräaikaisia,

eri pituisia pätkiä.

Ja aina eri määrärahalla.

Rahaa on tai sitä ei ole.

Tai sitten se loppuu yllättäen.

Ja silloin siis loppuu myös työ.

Toisilla.

Toisilla se taas jatkuu,

kun on pomon kaveri.

Tämä tekee turvattomaksi.

Tämä luo sen hengen.

Tämä tuo pahan olon.

Jota puretaan.

Työyhteisössä, joka ei ole.